Ystävä kuulee nekin sanat, jotka jäävät sanomatta

Pitkäaikainen ystävä täyttää tänään 40-vuotta. Valmistaudun parhaillaan juhliin. Vaikka väsyttää eikä oma juhlatuuli ole nyt juuri parhaimpia mammuttiolosta ja unettomuudesta johtuen, näitä juhlia en silti halua jättää väliin. Tunjan kanssa olemme olleet ystäviä noin 23-vuotta. Aika kauan. Ikääntymistä ja ystävyyttä on syytä juhlia.

Ystävyys on sitä, että saa olla oma itsensä ja molemmat tuntevat toisensa, niin hyvin kuin toisen nyt voi tuntea. Ajattelen, että ystävyyden mitta on nimenomaan siinä, kuinka lähelle toista on päässyt ja päästänyt. Kulissien ylläpito ei kuulu ystävyyteen. Ja ystävä hyväksyy aina, tulkitsee sinut parhain päin, vaikka tuntee toki virheesi ja ärsyttävyytesikin. Ystävän erilaisuus on kiehtovaa ja mielenkiintoista, eikä samalla lailla uhka, kuin rakkaussuhteessa. Ystävää ei ole tarvetta muuttaa.

Tämän vuoden aikana olen pitänyt yhteyttä ystäviin aivan liian vähän. Hassua on se, että kun voimavarat ovat kuluneet perheeseen, arjen pyöritykseen, työhön, kommuunielämään ja rakennusprojektiin, ystäville jaettava aika on ensimmäisenä jäänyt – ja siltikin tämän ruuhkavuoden yli on kantanut monen ystävän tekstari ja facebookviesti. Kommuunielämässä on itselleni ollut hankalaa se, että tänä vuonna meille ei oikein ole voinut tulla kylään ja puhelimessa puhuminenkin ystävien kanssa on tosi vaikeaa. Minulla ei ole aikaa oikein puhumiseen ja jos on, niin kommuunissa kuulee meteliltä tosi huonosti. Ja siltikin olen todella kiitollinen kaikille niille ystäville, jotka tulivat mukaan talon maalaustalkoisiin. Se oli jotenkin liikuttavaa, että niin moni antoi aikaansa meidän projektiin . Aika kun tuntuu olevan kaikilla lapsiperheiden arkea elävillä kovin kovin kortilla. Lupaan vastavuoroisesti olla jatkossa käytettävissä teidän tarvitsemiinne projekteihin.

Vaikka olen laiminlyönyt ainakin ajallisesti tänä vuonna ystäviäni ja olen siitä toki pahoillani, olen erityisen kiitollinen siitä ihmeestä, että mennyt vuosi on johdattanut takaisin elämän kierteissä kadottamiani ystäviä. Yksi löytyi Porvoon surullisen kuuluisasta Mäkkäristä ja joitakuita facebookki on auttanut löytämään. Eikä vain löytämään noin niin kuin olemassa olevasti, vaan uudelleen löytämään. Ne, joiden kanssa yhteys on joskus ollut – ja ollut poikki jopa lähes 20-vuotta – joku sama sävel ja ymmärrys on löytynyt uudestaan. Outoa on sekin, että samat ihmiset, joita olen itse vuosien varrella miettinyt, muistellut ja ikävöinytkin, väittävät, että ovat miettineet, missä minä nyt menen. Se on mystistä. Ihminen ei kai syvimmiltään kovin paljon muutu, vaikka elämä toki meitä muuttaakin. Eikä hengenheimolaisia ihan joka puun oksalla kasva. Hyvä niin.

Google on myös hyvä ystäväni ja sieltä löysin muutaman hyvän ystävyys- värssyn. Näin keski-ikäisenä sitä arvostaa jo kovasti värssyjä. Niiden myötä isot onnittelut Tunjalle ja kiitos kaikille teille, joita olen saanut ystävänä oppia tuntemaan.

”On muistoja,
joita ei aika
eikä vuodet viedä voi.
On muistoja,
joiden taika
iät kaiket sielussa soi.”

“Elämässä kulkea vaikka joutuu eri teitä,
eroon se kuitenkaan ei voi viedä meitä.
Joskus taas sattumalta tiemme yhteen johtaa,
elämän retkillä, ystävä, sut kohtaan.”

"Ystävää ei saa rahalla,
ei hyvällä eikä pahalla.
Ystävyys syntyy noista,
elämän monista kiemuroista."

"Ystävä kuulee nekin sanat, jotka jäävät sanomatta."