Ankeuttaja

Hänet voi kohdata missä vaan ja milloin vaan – ja yleensä hän iskee puun takaa. Hän osaa yllättää myös, vaikka olisikin tuttu.

Jos olet hänen luonaan kylässä, ihmettelet pian, miksi ylipäänsä tulit. Vaikka hän olisi itse pyytänyt sinut käymään, hän osoittaa monin eri tavoin, ettet ole tervetullut. Useimmiten hän häipyy näköpiiristäsi autotalliin tai vaikka kauppaan, jonnekin missä hänen ei tarvitse olla kanssasi. Tai sitten hän osoittaa vimmatunlaisella vihaisella työnteolla ja siivoamisella, että olet tullut sotkemaan hänen elämänsä järjestyksen. Kun heräät klo 8.30, hän luettelee listan asioita, joita hän on jo aamutuimaan ehtinyt tekemään. Jos pyydät saada auttaa, hän osoittaa pian, että olet auttanut väärin. Jos täytät tiskikoneen, hän täyttää sen perässäsi uudestaan ja saattaa myös opastaa täyttämisessä. Tai jos olet pilkkonut hänelle puita ja laittanut ne omasta mielestäsi siistiin kasaan, hän purkaa pinon ja lataa sen uudelleen. Jos pyydät saada auttaa ruoanlaitossa, saat pian kuulla, että käytät liikaa astioita, olet tehnyt liikaa ruokaa tai liian juhlavaa. Vaatimattomampi olisi ollut parempi. Hän ei voi sietää tuhlailevaisuutta.

Kehuja ja kiitosta on turha häneltä odottaa, mutta kritiikin kohteena olet hänelle mainiota riistaa. Kritiikki osoitetaan usein julkisesti. Hänen mielestään on täysin oikeutettua huomauttaa, jos olet lihonut tai et ole saanut opintojasi päätökseen tai sinulla on puhevika. Mikäli olet joutunut lonkkaleikkaukseen, hän kysyy, mikäs vanhus sieltä köpöttelee. Jos annat hänelle palautetta siitä, että tuollainen arvostelu on loukkaavaa, hän ihmettelee suureen ääneen, kun ei huumoria ymmärretä tai varsinkaan kritiikkiä siedetä. Sitä paitsi hän vain haluaa kasvattaa.

Häntä itseään ei saa kritisoida. Yleensä hän on saavuttanut sellaisen aseman ja yhteisön sanattoman sopimuksen, ettei kukaan uskalla niin tehdä. Hän osaa kostaa ja on saanut muut omalla omituisella tavallaan uskomaan olevansa sietämättömyydessään korvaamaton. Mutta jos joku tietämättömyyttään tai uhkarohkeuttaan sanoo hänelle poikkipuolisen sanan, hän joutuu mustalle listalle – ikuisesti. Hän tietää olevansa täydellinen.

Lapsia hän ei siedä. Varsinkaan pieniä ja villejä. Hiljaiset ja näkymättömäksi alistetut vielä menevät, sellaiset jotka eivät häiritse hänen valmista maailmaansa. Jokaisen yksivuotiaankin tulisi elää niin kuin hän. Siksi hän ei poista arvokkaita posliiniesineitä taaperoikäisen korkeudelta. Kyllä lapsen on opittava pienestä pitäen varomaan. Muistoesineiden takaa hän saa hyvän syyn taas arvostella lapsen vanhempia huonosta kasvatuksesta.

Yleensä hän inhoaa taiteita ja muuta kummallisuutta, johon uskonto myös lasketaan. Elämää on hallittava, ei antauduttava hölynpölyn vietäväksi. Jos hän sattuu kuitenkin olemaan uskonnollinen ja peräti hengellinen työntekijä, hänen jumalansa peräänkuuluttaa sääntöjä ja kuria. Armon hän mainitsee silloin kun hän tahtoo muistuttaa armon väärinkäytöstä. Armo ei totisesti kuulu kaikille eikä sitä ilmaiseksi jaella.

Hän ei yleensä vieraile muiden kotona, mutta jos hän sattuu niin tekemään, muistuttaa hän suoraan tai ikään kuin seinille ääneen puhuen isäntäväen vääristä ratkaisuista ruoan, sisustuksen ja ylipäänsä elämäntavan vuoksi. Sama pätee matkusteluun. Se on hänestä rahantuhlausta ja sen kerran kun hän on ulkomailla käynyt, olivat nämä muukalaiset tehneet kaiken väärin: Talot ja sillat oli väärin rakennettu, ruoka pahaa ja ihmiset liian lai hoja, lihavia tai väärän värisiä. Ja puhuivat kummallisesti. Hän ei voi ymmärtää, miten jotkut kuskaavat vuodesta toiseen rahansa tällaiseen humpuukkiin. Tämänkin matka-ajan olisi voinut käyttää rikkaruohojen kitkemiseen. Onneksi Suomessa tai ainakin hänen omassa kodissaan asiat ovat paremmin. Kotiin palattuaan hän kokee hetkien helpotusta siitä, että saa noudattaa turvallisia rutiinejaan ja tampata matot lauantaisin klo 10.00 oli päivä sitten joulu tai juhannus. Rutiinit pitävät hänet kasassa.

Toki elämä tuo hänenkin eteensä ennalta arvaamattomia asioita ja on tuonutkin aikoinaan jotakin niin ennalta arvaamatonta ja kauheaa, että sen kauheuden uudelleen avaamiseen ja ekäsittelyn pakenemiseen hän käyttää paljon energiaa. Ei hänkään ole aina ollut ankeuttaja, mutta jokin ajaa hänet ikuiselle pakomatkalle. Kaikki ennalta arvaamaton, kuten lapset ja toisenlainen tapa täyttää tiskikone muistuttavat hämärästi jostakin tästä syvälle tiedostamattomaan painetusta. Se hermostuttaa häntä ja siksi se on työnnettävä pois. Niin hän elää kunnes jälleen tapahtuu jotakin megaoutoa, jota hän ei saa siivoamalla ja huutamalla vaiennettua. Se jokin voi olla sairaus tai läheisen kuolema, tai se, että puoliso ei jaksa enää olla syypää hänen tai heidän yhteisiin ongelmiinsa, saa tarpeekseen ja jättää hänet. Tai se voi olla hänen oma pahimmanlaatuinen moka, joka pakottaa myöntämään oman heikkouden ja riittämättömyyden. Mutta voi olla, ettei hän tartu tähänkään lahjaan, vaan löytää syyn tapahtuneeseen jälleen kerran jostakusta toisesta. Näin voi helposti käydä, sillä hänen on vaikea erottaa, mistä muut alkavat ja mihin hän loppuu. Mutta toisinkin voi käydä. Muutos voi olla aina myös mahdollinen – mutta vaikea.

Jäähyväiset hänen kanssaan ovat mielenkiintoisia. Manipuloinnillaan hän voi saada kanssamatkustajan sopertamaan lähtiessä jotakin sellaista kuin, ”anteeksi, että meillä oli väärää ruokaa tai anteeksi, että tulimme aiheuttamaan sinulle niin paljon vaivaa”. Usein hänelle tekisi mieli sanoa: ”Olen pahoillani, että olet tuollainen. Jos en ole varuillani, imet minusta kaiken elämänilon. Mutta olen oppinut selviytymään sinusta kasvattamalla tarpeeksi nahkaa, enkä päästä sinua lähelle sieluani. Aina en ole ollut näin varuillani ja silloin olet imenyt minut mukaan kammottavaan maailmaasi. Nykyään muistan rukoilla itselleni suojelusta, se auttaa”.

Lähtiessä on vaikea keksiä sopivia sanoja. Hei hei, hyvää matkaa ja aurinkoista kesää ovat hyväksi todettuja, neutraaleja mutta kuitenkin positiivisia. Ja sitä hänelle todella toivon: paljon aurinkoisempia päiviä. Toivotukseni taitavat olla hukkaan heitettyjä sanoa, sillä hän ei taida osata auringosta paljonkaan nauttia.

Tapaamisten jälkeen tulen aina surulliseksi. Hän tekee kaikkensa, ettei hänestä vain tarttisi välittää himpun vertaa. Mutta en usko, että sellainen tarve voi syvimmiltään olla kenenkään toive. Olen yrittänyt välittää ja olla välittämättä. Joskus kun olen päättänyt jättää hänet ylhäiseen yksinäisyyteensä, olenkin nähnyt hänen muurissaan pienen pienen toivoa antavan reiän, pienen inhimillisyyden ja heikkouden häivähdyksen. Toivon, että se pienen pieni merkki saisi kasvaa ja murtua lisää. En kirjoittaisi hänestä, jos hän olisi vain yksi miljardista. Hän on kovin kovin yksin, mutta olen tavannut hänet usein. En ole tavannut läheskään kaikkia maailman ihmisiä, siksi luulen, että hän on vielä aika monessa muussakin paikassa.

Väärinkäsityksiltä välttyäksemme on vielä todettava, ettei ankeuttaja tietääkseni asu Villa Sukassa. Niin, ellen sitten itse ole saanut tartuntaa. Ankeuttajia on kovasti liikkeellä ja tauti on salakalavan tarttuvaa, siksi siltä ei koskaan voi liikaa suojautua. Tauti tappaa hitaasti mutta varmasti.