Perustukset

Olen viime vuosina lähinnä rakentanut parisuhteen palikat -palikkataloja ja katson siksi talonrakennustakin palikkasilmälasien läpi. Ennen kuin perustuksia on edes päästy rakentamaan, koko tontti on myllätty ylösalaisin. Vanha sauna on purettu ja omenapuut tuhottu. Maan alta löytyi suuria kiviä – ja ne heitettiin tietenkin pois. Sitten on tasoitettu maapohja soralla ja asennettu anturat ja muotit ja niiden päälle on valettu betonia. Vasta nyt alkaa perustusharkkojen asentaminen – parisuhteen palikat kielellä sitoutumisen kivijalka.

Sitoutumisen maapohjat ovat erilaisia. Meidän tontilta löytyy enemmän kiviä, kuin naapurin puolelta. Toisia perustuksia pitää paaluttaa, mutta kaikki tarvitsevat vähintäänkin anturat. Kun ihminen sitoutuu, vähintäänkin tältä näyttää siis sisäinen ja ulkoinenkin myllerrys: Kaikki menee uusiksi. Myös hyvää tulee tuhottua uuden tullessa tilalle. Talomme perustukset nousevat silmissä. Näin salamasitoutuvat eräät, jotka tietävät että ”tässä on se oikea”. Samat henkilöt saattavat tietää näin monta kertaa joko saman tai eri henkilön edessä. Joskus sitoutuminen on hitaampaa, joskus jopa mahdotonta. Kivijalan juuret ovat lapsuutemme kiintymyssuhteissa. Tasan eivät käy onnen lahjat. Jos olemme saaneet osaksemme varhaislapsuuden turvallista kiintymystä ja ennustettavuutta vaipanvaihdossa ja ruokahuollossa, on mahdollista nuorena ja aikuisena luottaa ja kiintyä toiseen niinkin paljon, että haluaa rakentaa tämän jonkun kanssa yhteistä henkistä kotia.

Harva rakentaa nykyään talotalonsa alusta loppuun omin pikkukätösin, on viisasta ja yleisesti hyväksyttyä hyödyntää ammattimiesten asiantuntevuutta kaikissa eri vaiheissa. Mutta kuka paaluttaisi meidät valmiiksi parisuhdetta varten? Mielessäni hykertelen ajatukselle, että parisuhteen kussakin vaiheessa elämässämme häärisi erilaisia suunnit-telijoita, lupa-asiakirjojen antajia ja konsultteja. Ajatus hymyilyttää, koska emme ole tottuneet sellaiseen. Talonrakennuksessa nämä eri tahot ovat ”luonnollisia”. Ainakin se esitetään niin. Yksistään rakennuslupa tuli maksamaan 1500 €. Ajatelkaa jos sitoutumislupa olisi saman hintainen? Suomeksi se olisi kai avioliiton esteiden tutkintapaperi, eli asiakirja,jossa ilmenee,että virallinen sitoutuminen on juridisesti ja lääketieteellisesti mahdollista. Holhouksena alaisia ja jo naimisissa olevia ei Suomessa vihitä. Jos yksi paperi maksaisi näin paljon, menisikö kukaan enää virallisesti naimisiin? Edelleenkin sitoutusmiskammojen ja erojen huippulukemien aikana, yhä vaan on vallalla käsitys, että henkisen parisuhdekodin rakentaminen on luontainen kyky, johon ei ammattimiesten tukea tarvita. Poikkeus ovat tietysti katoliset, joille avioliitto on sakramentti, siis pyhempi toimitus kuin vaikka luterilaisille. Heitä ei noin vain avioliiton satamaan päästetä. Eri katolisilla mailla on eri käytäntöjä, mutta mieleen on jäänyt Irlannin malli, jossa sakramenttia ei saa, ellei osallistu konsultin marriagebriefingiin. Se maksaa 265 €/pari, vaatii parisuhteensa menneisyyden ja tulevaisuuden kotitehtäväanalyysit ja kestää konsultin luona noin kolme tuntia. Ja koska avioero on teoriassa mahdoton (mutta käytännössä mahdollinen), marriagebriefing pitää Irlannissa tapana pintansa.

Parisuhteen palikkatiimissä kivijalka on määritelty tahtomiseksi ja mielihaluista riippumattomaksi valinnaksi pysyä yhdessä. Hieno määritelmä, joka on tämän päivän ihmiselle vaikeampaa kuin edellispäivän sisarille ja veljille. Minä en taida tuntea yhtäkään ystävää, jolle parisuhteeseen sitoutuminen olisi ollut kaikissa vaiheissa helppoa. Mutta subjektiivinen otos ystävistäni ei tietenkään kerro koko totuutta sitoutumisesta. Kokemukset parisuhdekursseilta ja parineuvonnasta puhuvat samaa kieltä: tärkeämpää kuin pakkositoutuminen on olla uskollinen omille tunteilleen.Yleisen käsityksen mukaan sitoutumista tuleekin kyseenalaistaa aika-ajoin, kehittyäkseen ns. seuraavalle tasolle. Jatkuvan kyseenalaistamisen tärkeyden haluan minä ainakin kuitenkin kyseenalaistaa.

Mutten millään myöskään koe samaistuvani siihen erääseen vanhempaan mieshenkilöön, jonka tapasin taannoin erässä parisuhdekoulutuksessa. Hän kertoi, että hän on ilman muuta aina sitoutunut vaimoonsa, koska on kerran sanonut ”tahdon”. Kaikki muut parisuhdeasiat olivat hänelle vaikeita. Näillä muilla hän tarkoitti puhumista, tunteiden tunnistamista ja ilmaisua, ristiriitojen esille ottoa ja selvittelyä. Tunsin olevani aivan vastakkainen hänen kanssaan: Mitäs vaikeaa nyt puhumisessa on, varsinkaan ristiriitojen esille otossa? Mutta mistä voi tietää, että jaksaa tuijottaa samaa naamaa koko elämän ajan, kun ei oikein itseäänkään aina jaksaisi? Eri sukupolvilla on erilaiset haasteet parisuhderintamalla. Ja vaikka keskivertosuomalainen elää nykyisin kuulemma kolmessa pitkässä liitossa, suurin osa kaipaa yhä pysyvyyttä, sitä, että tämänkertainen sydämen valittu saisi olla se lopullinen vanhuuden kumppani.

Sitoutuminen on haastavuudesta huolimatta yhä edelleen in - myös minulle. Vaikka talon kivijalan konkreettinen rakentaminen on varmasti helpompaa kuin henkisen kivijalan muuraaminen. Tänään rakennetutut talomme kivijalan osat kestävät todennäköisesti kauemmin kuin me. Siltikin on hienoa olla mukana rakennuttamassa jotakin, joka katsoo maailmaa vielä meidän jälkeenkin. Talo ja eritoten sen perustukset luovat pysyvyyttä ja juurruttavat minut ja meidät juuri tähän maaplänttiin ja toisiimme. Perustuksia katsoessani muistan erään ystäväni turhautuneet pohdinnat siitä, miksi parisuhteet aloitetaan liian keskeneräisinä. Hänen mukaansa parisuhteet pysyivät vankemmalla pohjalla silloin jos kumpikin sitoutumista harkitseva tuntisi perusteellisesti itsensä, olisi kääntänyt pitkässä terapiassa jo kaikki oman maaperän kivet ja heittänyt häiritsevät pois. Yhdessä totesimme sen olevan mahdollista yksilöstä riippuen vasta kovin vanhana – ainakin hedelmällisen iän jälkeen. Parisuhteisiin syöksyminen on kai kuitenkin pakko aloittaa keskeneräisenä kivistään kaikkea tietämättömänä. Haluan uskoa, että kivet on mahdollista löytää ja kääntää ja tasoittaa yhdessä - ja heittää niitä yhdessä myös pois. Siksipä siksi maaperän kivenkääntäjiä, tasoittajia ja paaluttajia peräänkuulutan yhtä luonnollisina parisuhteen kehittymisprosessiin kuuluvina hahmoina, kuin heitä satelee konkreettisen talotalon rakennusprosessissa.

Lopulta en minä ainakaan kadu yhtäkään sitoutumistani tai sitoutumisen yritystä, mutta elämätöntä elämää kylläkin. Surulliseksi tulen erityisesti niiden puolesta, jotka eivät koskaan ole syystä tai toisesta päässeet mielitietyn aiheuttamaan maapohjansa myllerrysvaiheeseen. Elämän mieli on tässä tontilla näkyvässä myllerryksessä, sen aiheuttamassa samanaikaisessa kutkuttavassa kaaoksessa ja selkeydessä.