villahousuista villasukkaan

Loppuisi jo tämä pakkanen. Ei saisi valittaa, mutta yli 20 asteen pakkaset ovat liikaa koska vaan ja varsinkin jos on sattunut muuttamaan 1920-luvulla rakennettuun takattomaan puutaloon. Lisäksi lapset valittavat, että Villahousu on nolo kodin nimi ja kaikki asukkaat kääriytyvätkin villasukkiin enemmän kuin villahousuihin. Kodin nimi siis on tätänykyä Villa Sukka.

Vanha puutalo vetää ja aamuisin kolottaa. Ajattelin ensin, että reumaattiset oireet johtuvat iästä, olenhan talon vanhin asukas. Mutta mitä vielä, nuoremmatkin kärsivät kolotuksista. Ratkaisuna olisikin iso iso villasukka, johon voisi kääriytyä ja sen sisässä korkeintaan pomppia huoneesta toiseen juuri silloin kuin huvittaa.

Eilen otin rohkean askeleen ja lähdin CC Kellon kanssa tutustumaan lähitienooseen. Enhän ole koskaan muistaakseni edes käynyt Hamarissa, muuten kuin hakenut sisareni joskus taannoin töistä. Heti huomasin, että tienoo on täynnä muitakin Villa nimisiä koteja. Villi veikkaukseni on, että ehkä täällä asuu muutama hyvin toimeentuleva. Toista villa sukka tai housu - nimistä kotia en löytänyt. Kas kun muut eivät ole halunneet nimetä taloaan näin näpsäkästi.

Suunnistusvammaani auttoi Hamarin koulun rakennustyöt. Kovaääninen naputus kantautuu onneksi aika kauaksi ja johdatti minut ja vaunuissa nukkuvan vauvan takaisin kotiin. Mistä lie olisinkaan muuten itseni löytänyt? Muuten viikko on ollut kyllä aikamoista "eksyksissä" oloa. Toimin kuin robotti, tosin huono sellainen. Aamuisin nousen ylös, puen päälle, hoputan lasta "kiire kiire", kuskaan Neiti Kesäheinän eskariin, MC Hattaran Pasilaan, Pikku-Wiin päiväkotiin ja itseni pääkolmantenajalkana töihin. Siinä hätäkässä en ole aina muistanut sulkea reppuani, vaan olen kylvänyt tavaroitani pitkin pientareita. Auton tankkaus on myös mielestäni toisarvoista. Keskityn lähinnä hengittämiseen ja siihen, ettei hermojaan saa menettää. Harmi, ettei auto toimi hengityksellä vaan jätti minut mokoma vieläpä peräkärryn kanssa Hämeenlinnan väylälle pakkaseen palelemaan. Vaikka sain apua seurakuntamme diakonissalta, en ole antanut anteeksi autollemme. Enkä anna. Miksei auto voi joustaa tilanteessa, jossa omakin pinnani on kasvanut hyvin piiiiiiiiiitkäääääääksi?

Lapset tuntuvat sopeutuneen hyvin kommuuniin. Tai sitten he ovat hyviä suojelemaan vanhempiaan. Eilen kuuntelin Neiti Kesäheinän ja Pikku-Wiin kotileikkejä. Neiti: Me oltais nyt erottu ja mä olisin hyvis ja sä olisit pahis, kun sä oot mies. Kuuliaisesti Pikku-Wii nieli miehen roolinsa. Jäin miettimään asetelmaa. Onko tämä todella miesten kohtalo? Alistettu pahiksen rooli? Sellaiselta tahtoisin lapseni säästää.

Tänään toivon, että voin kääriytyä suureen villasukkaan ja seurailla kyseisen leikin kehittymistä - toivottavasti vähän tasa-arvoisempaan asetelmaan.

Ai niin, sisaruksilla täytyy olla jotenkin yhteenrimmaavat nimet. Niinpä taloa asuvat sisarukset Nytriitti ja Retriitti. Arvaatka kumpi niistä olen minä? :)