mennyt ja tuleva

Istun keskellä kaaottista Villa Sukkaa. Roskia lojuu siellä täällä, kommuuniperheen muuton jälkeinen tila tuo mieleen ajan juuri ennen maailman syntyä tai tilan juuri kaiken loppumisen jälkeen. En ole tietenkään ollut paikalla kyseisinä h-hetkinä, mutta ainakin elokuvat ydinsodan jälkeen näyttävät maailman tällaisena: kylmänä, sotkuisena, hiljaisena ja aution lamaannuttavana. Tämän keskellä yritän arvioida mennyttä vuotta ja suunnata tulevaan.

Vuonna 2010 tapahtui niin paljon, että mielen on vaikea pysyä perässä. Siksi varmaan, se on nyt juuri tyhjä. Päätä särkee – ja hartioita. Pieni ihmistaimi on ominut minut – ruumiini ja mieleni on häntä varten olemassa, muuten hän ei selviä. Kun Tonttutyttö huutaa nälkää, vatsakipuja tai märkää vaippaa, käskyyn on vastattava kutakuinkin välittömästi. Muuten hänen perusturvallisuus järkkyy ja sitä en luonnollisesti halua. Minä en tuntenut ensikohtaamisessamme mitään rakkauden huumaa tai onnen kyyneleitä, mieleni oli silloinkin synnytyksen fyysisestä rasituksesta liian tyhjä. Mutta kun on kolme viikkoa tuijottanut yötä päivää toista, Tonttutytöstä on väistämättä tullut tärkeä ja rakas. Kipuun asti. Mutta niin sen kuuluu ollakin, rakkaus sattuu ja aika kasvattaa yhteen.

Kolmen viikon jälkeen tiedän, että Tonttutyttö on aika rauhallinen eikä helposta järkyty, hän joustaa kun äiti on vatsataudissa ja sopeutuu silloin äidinmaidon korvikkeisiin ja ylipitkiin yöuniin. Mutta kun nälkä iskee, hän tietää miten paljon tarvitsee maitoa ja osaa sen ilmaista, yksin hän ei viihdy babysitterissä tai kopassa, vaan vaatii päästä syliin tai kantoliinaan, hän tarvitsee läheisyyttä. Kylvystä hän nauttii silmin nähden – ehkä se muistuttaa kohdun tuttua vesimaailmaa. Ja hän tarkkailee minua ja meitä syvillä sinisillä silmillään. Aivan kuin hän yrittäisi viestittää jotakin jostain toisesta maailmasta. Ainakin sen silmät viestittävät, ettei ilman toista kukaan selviä ja jokaisen elämä on ihme. Tyhjästä ei tällaisia ihmeitä synny eikä Tonttutyttöä omaksi ansioksi voi laskea. Häntä katsoessa ei voi kuin ihmetellä Jumalan suunnitelmia ja toisaalta niitä, joiden mielestä mitään Jumalaa ei ole.

Aika on kasvattanut yhteen myös kommuuniperheen kanssa. Nyt kun he ovat muuttaneet pois, järjen mukaan pitäisi olla helpottunut. Kommuunielo oli paikoin kovin väsyttävää. Meteliä ja leluja oli niin paljon ja joustaa piti välillä jokaisen oman elämän kustannuksella. Itselleni iso jouston paikka ja uhraus oli siinä, ettei omia vieraita ja ystäviä voinut kommuuniin oikein kutsua. Nyt meille voisi sitten tullakin taas vieraita, mutta väsymys estää tarttumasta puhelimeen. Meteliin ja ihmispaljouteen on vajaassa vuodessa tottunut, niin että oman perheen hiljaisuus on taas outoa. Nyt pitää uudelleen taas tutustua omaan uudistuneeseen ydinperheeseenkin.

Seuraavan kuukauden aikana pitäisi jaksaa vielä ponnistaa muutamia rakennusasioita. Tiukalla budjetilla pitäisi valita ja ostaa vielä ainakin liesituuletin, kaappeja, vesihanoja, valaisimia ja saunan lauteet. Nyt pitäisi jaksaa vielä loppukiri tavaroiden pakkaamisessa ja poisheittämisessä, koko muuttorumbassa. Sitten koittaa uusi aika uudessa kodissa.

Tonttutyttö kokee kaiken ensimmäistä kertaa. Itse ei voi aloittaa elämäänsä alusta. Menneisyydessä, myös viime vuodessa, tuli tehtyä virheitä. Uusi vuosi antaa mahdollisuuden aloittaa kuitenkin monta asiaa uudestaan. Ei alusta, mutta uudestaan. Rohkeammin ja aidommin. Niin uskon, että elämä kannattaa elää.

Kun viime vuonna päätin aloittaa blogin kirjoittamisen, en voinut aavistaa, miten paljon vuosi 2010 toisi tapahtumia tullessaan. En osannut edes kuvitella sellaisia syntymiä ja kuolemia: Uusia ja uusvanhoja ihmisiä, joidenkin hiipumisia ja yhteentörmäyksiä, konkreettisia syntymiä ja kuolemia, uutta työpaikkaa ja kotiutumista taas lapsuuden kotikaupunkiin. Melkein toivon, ettei tuleva vuosi olisi ihan yhtä tapahtumarikas kuin edellinen. Toivon, että mieli ehtisi mukaan nykyiseen elämääni.

Ja toivon, että osaisin olla kiitollinen siitä kaikesta mitä nyt on enkä täyttäisi mieltä sillä kaikella mikä uupuu tai on huonosti. Sitä toivon myös teille, jotka luette näitä rivejä. Omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Ihan ensimmäiseksi otan särkylääkettä ja kun kipu hellittää, siivoan mieheni kanssa roskat lattialta.